Keltuaisessa on antioksidantteja erityisesti luteiinia ja kseaksantiinia, jotka ehkäisevät merkittävällä tavalla silmänpohjan rappeumaa. Munassa on koliinia, joka osallistuu aivojen, hermoston sekä verenkiertoelimistön toimintojen säätelyyn, sekä valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta. Suojaravinteet imeytyvät kananmunasta noin puolet tehokkaammin kuin kasviksista.
Ja kuitenkin me suomalaiset syömme munia vain noin kymmenen kiloa henkeä kohti vuodessa. Se tekee kolme munaa viikossa. Tähän on laskettu mukaan myös kaikki munat, jotka käytetään ruoanlaittoon: lettutaikinoihin, marenkeihin, pullien voiteluun ja majoneesikastikkeisiin. Miksi ihmeessä niin vähän?
Kolesterolin takiapa tietenkin.
![]() |
kananmuna pinaattikeiton kanssa |
Kauhea kolesterolipommi?
Kananmunat synnyttävät vahvoja mielikuvia kolesterolisodan tuoksinasta. 1980-luvulla asiantuntijat kehottivat välttämään munia. Markettien munahyllyillä törmää edelleen ihmisiin, jotka empivät ostaa munia, ”kun niissä on sitä kolesterolia!”
On totta, että munissa on kolesterolia. Se ei kuitenkaan päädy sellaisenaan verenkiertoon ja suonien tukkeeksi, sillä maksa säätelee veren kolesterolipitoisuutta. Jos ruoka sisältää vähän kolesterolia, maksa tuottaa sitä elimistön tarpeiksi. Vastaavasti, jos kolesterolia on paljon, maksa vähentää omaa tuotantoaan.
Munia syödään usein epäterveellisissä yhteyksissä: pyttipannun päällä, hampurilaisen välissä tai pekonin ja vaalean leivän kanssa. Mutta jos munat yhdistää aterioihin, jotka sisältävät paljon kasviksia ja täysjyväviljaa, veren rasva-arvot pysyvät todennäköisesti tasapainossa. Ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että munien syöminen lisäisi sydäntautiriskiä. Harvardin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa ei löydetty 14 vuoden seurannan aikana lainkaan eroa sellaisten henkilöiden välillä, jotka söivät yhden munan viikossa tai vaihtoehtoisesti useamman kuin yhden munan päivässä.
Laihduttajan paras kaveri
Munat voivat auttaa myös painonhallinnassa, eikä nyt ole kyse takavuosien karmeasta valkoviini-kananmunadieetistä. Yksi kananmuna sisältää vain noin 80 kilokaloria ja hieman yli viisi grammaa rasvaa, ja siitäkin valtaosa on hyvälaatuista.
Eräässä tutkimuksessa, jossa tutkittavat söivät kananmunaa sisältävän aamiaisen, ylipainoiset laihduttajat pudottivat 65 prosenttia enemmän painoa kuin saman verran hiilihydraatteja syöneet vertailuryhmäläiset. Munalla päivänsä aloittaneet söivät lounaalla keskimäärin 112 kilokaloria vähemmän ja vuorokauden aikana huikeat 400 kaloria vähemmän kuin vertailuryhmä. Tiedetään, että kananmuna saa elimistön tuottamaan runsaasti hormonia, joka hillitsee ruokahalua ja syömistä.
Munia syövillä ihmisillä on todettu olevan parempi ruokavalio. Tutkijat arvelevat, että tämä johtuu munia syövien ihmisten taipumuksesta syödä munapitoisia aamiaisia. Koska muna ylläpitää kylläisyyttä, ruokavalio pysyy paremmin tasapainossa koko päivän.
![]() |
Italialainen frittata |
Tekstissä oli paljon hyödyllistä tietoa, mutta se olisi voinut olla hieman lyhyempi. Ohjeet olivat hyviä ja kuvat kivoja!
VastaaPoistaKivoja kuvia! Resepti lopussa oli myös hauska lisä ja varmasti hyvä!
VastaaPoista- Milla
Hyvä infopaketti kananmunista ja kivoja ruokavinkkejä :)
VastaaPoista-Annemari